maanantai 6. helmikuuta 2012

Jään valtaamat ~ Ice Trap


Huima pakkanen pisti Kupittaan lintupuiston asukkaat ahtaalle. Vesiallasta auki pitävä suihkulähde on muodostanut ympärilleen minijäävuoren. Hauska nähdä, kuinka korkeaksi huippu tänä talvena kohoaakaan..

Hard winter captures the bird garden... 




Muutama aika sitten altaassa oli vielä mukavasti tilaa lekotteluun:  

Not so long ago there was still plenty of room to swim:



Olen mietiskellyt, pitäisikö rauhoittaa tämä blogi ihan vain koruille ja perustaa muita juttuja varten omansa.  Pitänee laittaa harkintaan...

11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja jatka samassa blogissa, toimii! Tai siis minusta ainakin. Kun ne kaikki ajatukset, kuvat ja tunnelmat yleensä muodostuvat sitten koruiksi.Ainakin minulla. Olen saanut kuvistasi inspiraatioita!

    VastaaPoista
  2. Itse olen miettinyt ihan samaa, pitäisikö korut olla omassa blogissa. Mutta tällä hetkellä ajattelen, että korut liittyvät niin olennaisesti elämääni, että en halua niitä irroittaa omaksi jutuksi. Ja yhdyn edelliseen kommenttiin, koruissa näkyy sitä sielunmaisemaa, ajatuksia ja elämää,ja ennen kaikkea ne kertovat tekijästään, mikäli koru on uniikki ja itse suunniteltu.

    VastaaPoista
  3. Olen minäkin pohtinut aikoinaan pitäisikö eri blogeihin jakaa eri tekemisiään. Tämä siis silloin kun syntyi koruja ja kortteja sikinsokin.
    Äskeittäin halusin alkaa palailla bloggailun makuun ja pohdin taas uutta blogia tai jotain sivublogia tuolle aiemmin aktiiviselle, kunnes älysin että mun blogi = mun jutut. Kyllä ne kaikki kulkee niin käsi kädessä, että sinne ne tulee sekaisin kaikki mitä mielessä ja käsissä milloinkin on. Tämä silläkin uhalla, että jos jotakuta lukijaa häiritsee, voi siirtyä mieluisemmille blogeille lukijaksi.

    Vaikka tänne sulle olenkin korujen perässä löytänyt, kaikki kuvat ja ajatukset on sen verran ihastuttavia, että katselen mieluusti näitäkin! :)

    VastaaPoista
  4. Aika hieno jäävuori ja kauniit talvimaisemat meillä täällä turkkusessa:-)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat kuvat.
    Toivottavasti pakkanen ei enää kiri paljon, nyt on lauhtunut ,enää -5.
    Pitää itsekin lähteä katsomaan, Kymijoella on joku joutsen nähty.
    Hyvää viikkoa sinulle Kati :)

    VastaaPoista
  6. Tykkäilen sun kaikista kuvista - mukavaa inspiraatiota näissäkin!
    Pidä samassa, erillinen kuvablogi saattaisi jäädä seuraamatta... Nytkään ei ehdi kaikissa haluamissaan käydä.

    VastaaPoista
  7. Olen Magsin kanssa samaa mieltä!
    Pidä ihmeessä samassa blogissa kaikki.

    Hieno jäävuori, toivottavasti sulaa on kuitenkin riittävästi lintusille.

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia:) Mukava välillä katella niitä etelänkin maisemia!

    VastaaPoista
  9. Marissa..., IhanHelmee..., piisku..., Helinä..., seijastiina..., Mags..., sirpa..., Liisa... Kiitos ihanista kommenteista.. ehkä minä jatkan tähän samaan tyyliin. Ajatus tämän blogin pyhittämiselle pelkästään koruille tuli siitä, että blogin nimi viittaa niin vahvasti korujen suuntaan. Jos joku tänne eksyy katsellakseen pelkästään koruja, voi sisältö olla pieni pettymys.. Täällä risteilee ties minkälaista oliota oravista valkosipuliin :) Mutta niin, jutut kertovat MYÖS inspiraation lähteistä ja siten puolustavat paikkaansa.

    Kiitokset teille <3

    VastaaPoista
  10. Alin kuva on niin hieno, että sitä voisi myydä julisteeksi tai tauluksi!

    Pidä vaan kaikki aiheet samassa blogissa. Jos on monta blogia, saattavat jäädä lukematta, tai jäävät minulta. Voihan koruille olla sitten sivupalkissa oma linkki, josta löytyisi vaikka myytävät korut.

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.