torstai 21. huhtikuuta 2011

Intuitioita ~ Intuitions


Sain vihdoin viimeistellyksi kauniin jaspisriipuksen ympärille tekemäni sterling-hopeisen korun.
Riipus oli jälleen sellainen taidokas kivityö, johon ihastuin heti ensinäkemältä.  Minusta näyttää ihan siltä, kuin kevät olisi houkutellut nuo kiven taakse innokkaasti kurkistelevat, pehmeäpiirteiset jänöt piilosille kanssaan :) 

 

Jänikseen on kautta aikojen liitetty vahvoja merkityksiä. Eläin edustaa vahvaa intuitiota, onnea, uuden luomista, sisäistä näkemystä ja nopeata oivalluskykyä. Voimaeläimenä sen sanotaan vahvistavan  näitä ominaisuuksia.  
Mielestäni tämä riipus kuvastaa jollakin tavoin  myös vahvaa sielunkumppanuutta... Riipuksen takaa löytyy lehdykkäkaiverus ja pilkahdus jänöstä:


 Valitsin koruun erittäin laadukkaita viistehiontaisia akvamariineja, sekä väriefektin luomiseksi myös hieman utuisemman savyisiä akvamariininuggetteja. Tämä kivi sopiikin jänöjen seuraan paremmin kuin hyvin, sillä sen sanotaan voimistavan kantajansa vaistoja. Korussa on lisäksi  pehmeästi valoa taittavia vuorikristalleja, jaspista, sekä yksi vuosikymmenien takainen vintage-kristallihelmi. Keväisen tunnelman siivittämänä paikalle lennähti myös muutama swarovskin kristalliperhonen. Mielestäni tämä koru vaati ehdottomasti kevyen patinoinnin, jonka tein myrkyttömästi. Viimeistelin patinoinnin säämiskäkiillotuksella.  Koru on pituudeltaan n. 50 cm, riipus on 40 mm pituinen. Korun kaikki metalliosat ovat sterling-hopeaa. Lukoksi valitsin rapulukon; näin hopean määrä säilyi sallitun rajoissa.
Koru on vapaa.







Koneellaoloaikani on viime päivinä  ollut niin vähäistä, että en ole ehtinyt kiertelemään edes blogeissa. Huomenissa piipahtelenkin ihailemassa postauksia oikein ajan kanssa...  Siihen saakka, hyvää yötä ja huomiselle päivälle toivottelen:

Rauhallista kiirastorstaita!


~~~~~~~~~~~~~~

Necklace with a beautiful jasper-pendant, aquamarin, rock crystal, jasper, Swarovski crystal, Vintage crystal and sterling silver.  A rabbit is said to be a 'power animal', which stands for creativity, intuition and good fortune.

18 kommenttia:

  1. Kylläpäs on kaunis ja herkkä. Upea ilmestys. Pupu riipus on todella kaunis, kummaltakin puolelta.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis koru ja riipus on erikoinen ja erilainen mutta viehättävä

    VastaaPoista
  3. Siitä tuli kaunis.Nuo puput ovat
    suloisia siinä kurkkiessaan.
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Riipus on kertakaikkisen hieno ja akvamariini sopikin mukavasti seuraan. Tykkään <3

    VastaaPoista
  5. En löydä sanoja tälle ihastuttavalle kokonaisuudelle!!! Nuo jänöset ovat niin suloiset ja helmet niin hempeet!!

    VastaaPoista
  6. Kaunis koru! Ihastuttava riipus!! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos samoin sinulle!

    Kaunis koru..tykkään kovasti..:)

    VastaaPoista
  8. Suloiset pupuset, kauniita yksityiskohtia korussasi, todella upea.
    Hyvää ja lämmintä pääsiäisenaikaa sinulle:)

    VastaaPoista
  9. Jänöset näkyvät niin selvästi sitten kun ne kerran huomaa. Ihania! Koko koru on kyllä lumoavan kaunis. :)

    VastaaPoista
  10. Niina... Helinä... sirpa... Mags... Ninni... Kaisu... Irmastiina... ja Manteli.. kuparikukka... kiitokset :)

    VastaaPoista
  11. Voi mitkä Jänekset!! Upeasti olet saanut raskaaseen riipukseen keveyttä.Onnistuis harvalta. Akvamarinirn laatu näkyy.

    VastaaPoista
  12. Onpa hauska pupu-riipus. Iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  13. Tuo olisi hieno kihlalahjaksi, symboloimaan juuri yhteistä sielunkumppanuutta!

    VastaaPoista
  14. Kiitokset kommenteista, aikatherine ja Rita :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos viestistäsi Kati. Lämmittää mieltä. ;D
    Tulin vuorostani kurkkaamaan mitä sinä teet.
    Ja Uih, rakkautta!
    Ihastuin tähän pupukoruun, heleän herkät sävyt, aateliset materiaalit, jotka osaat punoa taitavasti yhteen ja kirsikkana vielä voimaeläintarina. ❤

    VastaaPoista
  16. Nanainen, kiva kun pistäydyit! Kiitos lämpimästä kommentistasi :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.