maanantai 7. helmikuuta 2011

Mentaaliharjoituksia Ohton kanssa

Miehisen riipuskorun aihio odotti pöydällä useita päiviä. Työpöydän ohi kävellessäni ajattelin vain, että kyllähän tuon ehtii...
Eilen valmistunut riipus muistuttaa  leväotsaisen karhun päätä.  Toisaalta siitä löytyy tuttu sydänteema, jonka mutkia on hiukan oikaistu. Koru sai nimen 'Ohto' karhun vanhasuomalaisen kutsumanimen mukaan. Ohton sydämeen eivät koukerot kuulu ;)

Riipukseen oli tyrkyllä jos jonkinnäköistä sterling-hopeista lisuketta. Lopulta päädyin tähän hyvin hyvin yksinkertaiseen muotoon. Riipus on kokonaisuudessaan pronssia, nauha kumia.



Sitten siihen mentaaliharjoitukseen:  pääsin vihdoin kokeilemaan vesihiontaa. Menetelmä vaikuttaa äärimmäisen hitaalta ja 'haavoittuvalta'. Väärä liike tai pienikin kupru vesihiontapaperissa naarmuttaa jo hioutuneen pinnan siten, että homma on aloitettava oikeastaan kokonaan alusta.  Lisäksi huomasin, että riipuksen sivujen pyöristäminen ennen hiomista teki sivustojen hionnasta erittäin hankalaa. Kuva on jälleen armoton.  Lisäksi pronssirenkaiden asettamisen yhteydessä oikeaan yläkulmaan tuli norkonen, jonka poistamiseksi tarvittaisiin taas ainakin tunnin työ.

Harjoituskappaleena tämäkin koru jää kotiin. Tykkään mallista kumminkin sen verran, että uskoisin Ohton saavan kevään aikana jatkoa, joiltain osin muunneltuna (ja siistittynä) versiona. Sellaisena, jonka voisi päästää hyvillä mielin maailmallekin.
Ajattelin tästä miesten korua, mutta tokihan tämänkaltaista riipusta voi käyttää nainenkin..

Edit: Toivotan uudet lukijat sydämellisesti tervetulleiksi :)



'Ohto' necklace with bronze, rubber band and sterling silver. Pendant's name Ohto means 'bear' in finnish. actually it's an ancient nickname for 'Karhu' (the bear).  This is a prototype. I think the model will be seen again in some form in the future....

11 kommenttia:

  1. Lopputulos ihanan simppeli, vaikka vaati töitä enemmän kuin paljon.

    VastaaPoista
  2. Erittäin tyylikäs ja miehekäs ratkaisu!

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs ja miehinen koru, tuo rengaskiinnitys sopii hyvin korun henkeen, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  4. Tykkään minäkin. En uskalla edes ajatella tuota työvaihetta...... =/ En itse ryhtyisi ;) Sanomatta kuitenkin paras! :P Olen sanonut "ei" niin monta kerta, ja sitten aikanaan päätynyt tekemään JUURI sitä mille sanoin "Ei"

    VastaaPoista
  5. Leena, Manteli ja Ninni..Kiitos :) Varmasti tuossa hionnassakin on omia, työtä helpottavia niksejä, jotka pitää vaan opetella.. Ja luulen, että pronssi kovana materiaalina on hankalampaa työstettävää kuin esim hopea...

    VastaaPoista
  6. Minunkin mielestäni tosi tyylikäs juuri näin ilman härpäkkeitä. Tämä on ihan kalevalainen. Jos ei olisi Ohto, voisi olla Ilmarinen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Akvamarin :) Jos tekis sen Ilmarisenkin joskus vielä.. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.